maanantai 16. marraskuuta 2015

Vuoden ensimmäinen kunnollinen lumi!

Parina päivänä on satanut vähän lunta, mutta viime yönä sitä satoi ainakin tänne meille vähän enemmänkin. Koulussa tehtiin lumilinnaa ja kotiin tullessa tein vain nopsaa läksyt ja suunnattiin ensin Tikrun ja sitten Hetan kanssa ulos.


Tikru
Tikru lähinnä vaan juoksenteli ympäriinsä ja välillä pysähtyi tähystelemään ja poseeraamaan. Luntakin Tikru innostui jonkin verra kaivelemaan ja lumi oli ihan koskematonta ennen, kun mentiin Tikrun kanssa siihen niin Tikrun tassun jälet jäivät lumeen niin oli ihan sairaan söpöt jälet! Tuli mieleen, kun pienenä aina olin sillain "Meijän pihalla on ollut jänis." 









Heta
Heta ei viitsinyt paljoa liikuskella, koska lumi oli aika märkää niin neitihän ei siihen voi astua. Hetan kanssa vähän aikaan oltiin ulkona ja se otti pari juoksu pyrähdystä ja kyttäsi ojaa. (:D) 





Blogiin tulee taas joulukalenteri ja nyt pidän huolen, että se on ainakin vähän parempi, kun viime vuonna. Postaukset on toivottavasti vähän kiinnostavempia, kuin "Minkä postauksen tekisin?" Jos haluatte vaikuttaa mitä blogin joulukalenterissa on niin kommentoikaan ehdotukisanne. Mitä tykkäsit postauksesta ja kuvista? 

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja hyvä laatusia kuvia ☺

    emmankanit.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus ja ulkoasuki on hieno! Voisit tehä semmosen videon missä siivoot ja vaihat häkin järjestystä. Ja vaikka joku Tikrun kuukauden suosikit:D Tai että mistä se on tykänny tosi paljo lähiaikoina :D

    VastaaPoista