lauantai 20. elokuuta 2016

Älä tuu droppaa mun tunnelmaa

Tuossa viime sunnuntaina purkiin ulkoaitauksen lisäosan pois ja niistä komppareista (ja sisällä olevista ylimääräsistä komppareista) tein ison juoksuaitauksen pihalle. Puput tykkäsi paljon tästä ja Tikru varsinkin näytteli taas hänen upeita ninjapotkuja. Nala on aina kaikesta innostunut, mutta silti tosi harvon alkaa ninjahyppelemään. Nyt kuitenkin Nala veti jotain pieniä loikkia.

Kuvausapuri :D
Nalaa alko vissiin ärsyttämään Tikru :D

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kaninäyttelyt 13.8!

Eilen oli limingassa taas pet-näyttelyt. Lähdettiin molempien kanien kanssa liikenteeseen vähän yli 8 ja Sofia lähti mukaan. Nalasta tiesin jo etukäteen ettei tänään olisi sen päivä ja Tikrulla ei ollut muuta ongelmaa kuin karvanlähdön viimeiset hetket. Oltiin Sofian kanssa naaraiden assareina koko päivä niin ei oikein ehditty pupujen kanssa mitään tekemään. Kanien kohdalla arvostelut oli nopeasti paketissa! Naaraat oli kaikki arvosteltu 12 aikaan jo. Muistaakseni aloitettiin joskus 10-puoli 11 aikaan. Mennään kuitenkin nyt suoraan arvosteluihin.

Nala

Yleiskunto: 27/30 - Erittäin hyvässä massassa sekä edestä että takaa.
Turkki: 17/20 - Puhdas, tiivis, pehmeä. Hieman karvanlähtöä. Vatsassa katvoitus puutteellinen.
Korvat: 5/5 - OK
Silmät: 5/5 - Suuret, kirkkaat, puhtaat
Kynnet: 4/5 - Kaikissa leikkaamisen varaa.
Tassut: 4/5 - Tassunpohjissa ohut karva.
Häntä: 5/5 - pitkä, puhdas
Hampaat: 5/5 - ok
Käsiteltävyys: 18/20 - Jännittää hieman pöydällä, mutta hyvä käsitellä.
Yhteensä: 90/100



Että joo. :D Yleiskunnosta oon tosi tyytyväinen! Turkki oli ihan hyvässä kunnossa, mutta Nalalta aina lähtee jonki verran karvaa vaikka koitan harjailla sitä. :D Nivusista Nala aina potkiessaan repii karvat. :( Kynnet sitten oltiin yksi leikattu vähän jopa verikohdan puolelle ja ne kynnet leikattiin lyhyiksi, en tiedä millainen tapa kyseisellä tuomarilla on leikata kynnet (jos siis omistaa kaneja). Käsiteltävyydessä Nala oli hyvin, ei potkinu kertaakaan!

Tikru

Yleiskunto: 28/30 - Hyvä massa. Takaa kantikas.
Turkki: 18/20 - Puhdas ja pehmeä ei palaudu. Aloittaa karvanlähtöä.
Korvat: 4/5 - Vasemmassa korvassa rupea, samoin oikeassa. Muuten siistit.
Silmät: 5/5 - puhtaat
Kynnet: 5/5 - Leikattu
c.Taru
Tassut: 4/5 - Aavistuksen kellertää. Jännittää etutasujen näyttämistä.
Häntä: 5/5 - puhdas
Hampaat: 5/5 - Näyttää hyvin.
Käsiteltävyys: 18,5/20 - Antaa käsitellä hyvin, rauhallinen, hieman jännittää.
Yhteensä: 92,5/100


Tikrulla meni ihan hyvin. Hyvästä massasta olin vähän silleen häh? Karvanlähtökin on juuri loppu päässä kuten jo aijemmin sanoin. Karva kyllä palautui, mutta ei ihan selän päältä. Korvista Tikrua on ulkona ötökät pistänyt, mutta onneksi ainakin meillä niitä ei enään paljon ole näkynyt. 

Mitään palkintoja ei meille tullut, jonka vähän aavistin, mutta ei se mitään. Seuraavat näyttelyt on varmaan marraskuussa. Ylivieskaan ei lähetä Nalan kanssa vaan nyt molempien kanien kanssa yritetään tsempata vuoden toisiksi viimeisiin näyttelyihin!

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Tauon loppu

Blogiin ei ole tullut mitään yli kahteen viikkoon. Asiaa on ollut paljon mistä oisin voinut kertoa, mutta en ole vaan aikaiseksi saanut kirjoitettua mitään. Koitan nyt tsempata tässä blogin kirjoittamisessa! 

Ollaan käyty pupujen kanssa taas mummolassa juoksemassa. Muuten meidän ei tarvitse ostaa nyt pitkään aikaan heinää, koska saadaan sitä mummolasta taas. Kanitkin tykkää paljon enemmän tästä mummolan heinästä ja papanat ovat paljon paremman näköisiä nyt. Aina mummolassa kun pitää ottaa kanit kiinni ulkona niin varsinkin Nala juoksee karkuun ja Tikrulla sama. Tikru yleensä viihtyy aluksi juoksentelemassa, mutta päätyy kuitenkin pusikkoon makaamaan, mutta Nala juoksee vaan koko ajan kaikkialla. 
29.7 oli taas kanimiitti jonne me mentiin molempien pupujen kanssa. Kanit hyppi molemmat tosi hyvin ja Tikrukin yllätti hypyillään ainakin minut. Nala taas hyppi sujuvasti samalla temmolla melkein koko suoran aina.
Sitten viimeiseen asiaan, joka on minun mielestä ainakin tosi kiva. Sain tuossa maanantai iltana tietää Tikrun veljestä! Katsoin Miljan blogia ja sain selville, että Milja on kalajokelainen ja mietin mistähän Kassu-kani on kotoisin. Juteltiin Wapissa sitten ja päästiin siihen tulokseen, että Tikru ja Kassu on veljeksiä! Sain myös tietää, että Tikru onkin syntynyt toukokuussa, ei heinäkuussa, vaikka näin minulle väitettiin. Olin ilmottanut Tikrun jo ensi lauantain näyttelyihin 36kk ikäisenä, mutta sain sen muutettua kuitenkin 39kk ikäiseksi. Ihan sika siistiä, että löysin Tikrun veljen. :D Oon näyttelyissä kattonukki Kassua kuinka söpö se on ja pärjänny hyvin. Pojat siis on molemmat ruusuke/muitten palkintojen saajia. :D Tikru ei kylläkään leikkauksen jälkeen erityisen hyvin ole pärjännyt, mutta ennen leikkausta jänes oli kyllä niin hyvässä kunnossa. <3
 



tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kaikenlaista tapahtunutta ja tapahtuvaa

Kanimiitistä 9.7
Päivät on ollut lämpimiä täällä meillä ja puput on päässyt ulos hyvällä ilmalla.Päivät ovat aina makoilleet tasolla ja vähän illemmasta, kun alkaa viilenemään kanit on lähtenyt liikkumaan ulkohäkissään. Sanikin lähti tuossa lauantaina meiltä ja oli meillä vajaa viikon ajan. On ne kaksi kania kyllä paljon helpompi hoitaa kuin kolme. Maanantaina Tikrun kanssa tuli täyteen kaksi vuotta ja samalla "juhlittiin" Tikrun 3.v synttäreitä. Tikrulle tein kakun ja Sani sekä Nala sai kakusta ylijääneitä "aineksia". Lahjaksi Tikru sai pajupallon jonka sisässä oli kuivattua omenaa. Tarkotuksena oli kuvata Tikrun synttäripäivästä semmonen kanien/Tikrun päivä, mutta se vähän jäi. Jonkinlaista kooste videotakin olin tehny, mutta en saa sitäkään nyt valmiiksi. Olen aikaan saava. :D

Tikrun eka päivä meillä
Hehe tämä kuva on joskus keväällä otettu. Otin Tikrusta kuvaa ja taustalla Nala yrittää repiä mun äitin kädestä oksaa. :DD
Oisko mitään jos yrittäisin saada kuvattua joku päivä tässä kanien päivä videon? Kohta saatta taas tulla osjh:lta semmoinen kanimiitti ja mennään varmaankin taas Tikrun ja Nalan kanssa sinne. 13.8 onkin näyttelyt Limingassa ja sinnekkin olisi tarkoitus ilmoittaa molemmat kanit. Tällä hetkellä Nala on hyvässä kunnossa ja tassun pohjat on alkaneet taas paranemaan vähäsen. Tikrulla ei sitä massaa hirveästi ole. Ajattelin tässä joku päivä hypyttää kaneja, mutta kun nyt on ollut niin kauhean kuuma nii en ole viitsinyt niitä hypyttää.  Tässä postauksessa ei oikein ole päätä eikä häntää ja otsikkoa en meinannut keksiä. :D

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Hoitopupun kanssa ulkoilua

Hertan sisko, Sani on mulla hoidossa nyt jonkin aikaa ja käytiin tänään meidän mummolassa ulkoilemassa irti. Sani tykkäs tosi paljon olla irti ja juosta isolla alueella. Olen nyt oppinu käyttämään kamerassa erinlaisia asetuksia, joten nyt kuvia ns "uusilla" asetuksilla. Kertokaa mitä tykkäsitte!








lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kuulumisia

Kirjoitin viimeksi vajaa kaksi viikkoa sitten tänne jotakin ja nyt ajattelin vähän kertoa mitä on tapahtunut ja muuta. Ollaan ulkoiltu mummolassa kanien kansssa ja kanit saa juosta irti siellä. Ne tykkää ihan kauheasti juoksennella ympäriinsä ja mennä melkeenpä missä haluaa. :D 



Olin viime sunnuntaista perjantaihin heppaleirillä, mutta ennen sitä Tikrulla oli lauantaina alkavaa suolitukosta todennäköisesti. Toin kaneille ilta salaatin ja Nala vain tuli syömään eikä Tikru vaikka kuinka kutsuin sitä. Otettiin Tikru äitin kanssa mökistään pois ja yritettiin antaa ihan kaikkea ruokaa sille ja juotavaa, mutta mikään ei maistunut. Liikutettiin Tikrua paljon ja se liikkui ihan normaalisti, mutta ei syönyt mitään. Syötettiin sille heinää ja voikukan lehtiä ja juotettiin sitä vedellä. Tikru onneksi tokeni!
Tänään Osjh (tarkemmin oikeastaan Sandra) järjesti oulussa pienellä kentällä "kani miitin" jossa oli esteitä paikalla ja hypyteltiin pupuja ja ihan vain hengailtiin ja juteltiin. Paikalle tuli todella vähän porukkaa, mutta silti oli mukavaa. :) Jokunen kuva postauksen loppuun vieltä tältä päivältä.

Tikrusta on tällä kertaa enemmän kuvia. :)






Kommentoi mitä videoita haluaisit minun tekevän :)

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Molempien pupujen hyppyjä

Perjanaina hypytettiin Ninnin kanssa molempia pupuja ja molemmat hyppäsi hyvin ja molemmat yllätti minut hypyillään!
Tikru hyppi hyvin normaaleja Tikrulle sopivia esteitä, eli noin 20cm korkeita. Parikertaa Tikru hyppäsi myös 25cm pystyn, mutta Tikruhan ei hyppää yhtään enempää mitä "pakko", joten puomi tuli tältä esteeltä monesti alas. Tikru kuitenkin hyppäsi 30cm ja ihan keveästi sekä vielä monta kertaa! Tosi hyvin Tikrulle, sillä sitä ei ole nyt leikkauksen jälkeen oikein kiinnostanut esteet ja on ollut kova säheltämään esteillä.
Nala hyppäsi taas hyvin. Hyppäisipä näyttelyissäkin noin hyvin niin päästäisiin näyttämään mitä Nala oikeasti osaa. Nalan kanssa hypittiin 20cm-30cm esteitä ja pari kertaa tultiin myös "okseri" jonka etupuomi oli 20-25cm ja taka puomi 40cm! Nala meni sen kaikilla kerroilla puhtaasti. 
Molemmat siis hyppäsi kokonaisuudessaan hyvin. :)