Nyt saan olla kiitollinen, että asun täällä Oulun lähettyvillä, sillä kuten jotku ehkä tietävätkin että etelä-suomessa (pk seudulla?) riehuu vaarallinen virus ja kaneille ei saa viedä tuoretta ruohoa ulkoa tai käyttää pupuja ulkona minun ymmärtääkseni.
Viime viikon lauantaina oltiin mummolassa ja kanit olivat perinteisesti mukana. Otettiin äitin kanssa kanit irti ja otin niistä kuvia. Nalan kanssa tuli enemmän kuvia kun taas Tikrun, sillä Tikrua ei yllättäenkiinnostanut muu kun vaan omissa oloissa oleminen.
(Postaus kirjoitettu 14.5) Tänään suunnattiin Tikrun, Nalan, Venlan ja Lillin kanssa näyttelyihin tuttuun ja turvalliseen liminkaan. Aloitetaan kuitenkin nyt torstaista, joilloin aloitettiin valmistelut näyttelyihin. Venla tuli meille suoraan koulusta ja alettiin pesemään kantobokseja.
Venla ja Lilli lainasi yhtä meidän boksia siis. Boksien pesun jälkeen jätettiin ne suihkuun kuivamaan ja tekemään nimi/numero lappuja kanien bokseihin. Nalan kyltti muuten ei onnistunut sitten yhtään! x) Lappujen valmiiksi saamisen jälkeen laitettiin bokseihin kaikki tarvittavat tavarat.
Perjantaina pesin äitin kanssa kanien tassut, leikattiin kynnet ja rasvattiin Nalan tassun pohjat. Harjasin myös puput ja pakkasin kaikki tarpeelliset aisat ja latasin kameran.
Lauantaina vähän jälkeen kahdeksan aamulla haettiin Venla ja Lilli kyytiin ja suunnattiin kohti Liminkaa.
Kanit oli tällä kertaa ihan eri puolella missä yleensä joten ei heti löydetty Venlan kanssa oikeaa paikkaa. Oltiin Venlan kanssa jo ennakkoon ilmoitettu itsemme naaraitten assareiksi ja päivä menikin siinä.
vas. Tikru, Nala ja Lilli.
Osallistuttiin kanien kanssa estekisoihin kummallakaan ei kummosesti menny. Tikru ekalla kiekalla 4vp ja toiselle paranti 3vp, mutta loikki jo paljon sujuvemmin kuin ekalla kiekalla. Nala sai kummaltakin kierrokselta 3vp, mahtavat estetykit. :D Noh aina ei hypyt kiinnosta.
Nala:
Yleiskunto: 28/30- Hyvässä kunnossa. Hivenen lisää taakse lihaksia.
Turkki: 17/20-Nivusissa kaljut läntit muuten hyvä, puhdas.
Korvat: 5/5- Ok
Silmät: 5/5-Nätit
Kynnet: 5/5- Hyvin leikatut.
Tassut: 3/5- Tassun pohjat kuluneet pahoin. Liian kova alusta. (Pakko sanoa, että en enään pehmeämmäksi saa)
Häntä: 5/5- Ok
Hampaat: 5/5- ok
Käsiteltävyys: 18,5/20- Jännittää käsittelyä, mutta kiltti.
Yhteensä 91,5/100
Muuta huomautettavaa tai ohjeita- Kaunis väritys
Tikru:
Yleiskunto: 27,5/30- Takana mukavat lihakset, selkään kaipaa lihaksia.
Turkki: 17,5/20- Eloisa, hieman epätasainen.
Korvat: 5/5- Puhtaat, vekkulit
Silmät: 5/5- Sympaattiset ja ihanat ripset.
Kynnet: 5/5- Leikattu
Tassut: 5/5- Puhtaat Häntä: 5/5- ok Hampaat: 5/5- ok Käsiteltävyys: 17,5/20- Utelias, kiltti, hieman jännittää
Pisteet ei ollut mitään päätä huimaavia, mutta ihan hyviä silti. Kaneilla on nyt alkanut lihotuskuuri jonka avulla saa lisää lihasta ja massaa.
Odotettiin palkintojen jako ennen kuin lähdettiin kotiin ja noh, ajattelin ettei nuilla pisteillä mitään saada. Yllätykseksi kuitenkin Nala oli tuomarin suosikki ja sai kauniista värityksestä pussin R&R!
Selailellessani kuvia löysin parisen (lue aika monta) kuvaa Hertasta, joita ei ole blogissa näkynyt. Ajattelin tässä postauksessa vähän julkaista niitä. :)
Hertan eka ilta meillä.
Ensimmäinen ulkoilukerta.
:Dd
"Töllö päälle!"
Tuossa kuvat mitä löysin ja osa on siis puhelimella otettuja. Lauantaina on Tikrulla ja Nalalla näyttelyt ja ne on samalla Nalan ensimmäiset OSJH näyttelyt mulla ollessa!
Ajattelin, että olisi kiva tehdä joku erikoispostaus, sillä niitä en hirveästi tee. Kuten otskiosta huomaa niin kerron tässä postauksessa kanien häkeistä.
"Häkki" vaihtoehtoja on monia, mutta tässä osa ainakin niistä.
Ei häkkiä
Jos kani asuisi vaikka makkarissasi irti ja sillä olisi jossain nurkassa vaikka wc, juomakuppi/pullo ja yms, muistathan, että kani olisi hyvä päästää välillä huoneestakin jaloittelemaan, sillä huoneestahan tulisi sille ns."häkki".
Tehdashäkki
Tehdashäkeistä on ristiriitaisia mielipiteitä. Osa ihmisistä ajattelee, että tehdashäkki on hyvä, pieni ja kätevä vaihtoehto ja ei vieläpä vie paljoa tilaa. Osa taas on täysin pieniä ja ehkä ahtaita tehdashäkkejä vastaan. Itse olen ehkä siitä väliltä. Tai oikeastaan en edes osaa sanoa. Oma mielipiteeni on, että on ihan ok, jos kanilla on tehdashäkki, mutta saa reilusti jalottelu aikaa (en nyt meinaa mitään 1-3 tuntia vaan oikeasti reilusti jalottelu aikaa), koska yleensä häkit on pieniä. Itse ainakin pyrin pitämään kaneilla mahd. luonnollisen elämän ja luonnossahan kanit liikkuu paljon ja aika isolla alueella, joten onko tehdashäkki sitten luonnollinen? Minun mielestä ei. (Jokaisella on oma mielipide!!)
Kompparihäkki
Kompparihäkillä tarkoitetaan kompostikehikoista tehtyä häkkiä. Kehikko palaset voi liittää toisiinsa helposti vaikka nippusiteillä. Kompparihäkki on tuplasti halvempi ja mikä tärkeintä myös tilavempi kuin tehdashäkki. Meillä on käytössä kompparihäkki, joka on osoittatunut hyväksi vaihtoehdoksi. Kompparit on yleensä aika kestäviä, ettei heti mene ns."kasaan". Komppareita yleensä voi ostaa esim. Blitemasta, Rautiasta ja yleensä muista liikkeistä, joissa sattuu olemaan puutarha juttuja.
Taikakuutiohäkki
En ole kuullut, että kaneilla paljon käytettäisiin taikakuutioita häkkinä. Ennemminkin marsuilla niitä on käytössä. Meillä kuitenkin oli pari kuukautta taikakuutiohäkki Tikrulla. Noh, miten sen nyt sanoisi. Omasta kokemuksetsa en suosittele. Ei oikein kestänyt meillä Tikrun käyttöä, mutta Hertalla häkki toimi ihan hyvin. Taikakuutioista saa helposti erimuotoisia häkkejä.
Itse rakennettu häkki
Itsekkin voi rakentaa häkin vaikka puusta ja jostain verkosta. Näitä häkkejä ei voi oikein arvioida, että kuinka hyviä ja kestäviä ne on, sillä häkistä tulee sellinen millaisen siitä teet.
Ulkohäkki
Jos teet häkin itse niin niinkuin ylemmässäkin kerroin häkistä tulee niin hyvä mitä teet. Huomioithan kuitenkin, että häkkiin ei voi päästä mikään peto!
Mitä häkkiin pitää laittaa? Alusta
Itse suosittelen, että häkissä olisi jonkinlainen matto, mutta jos kani ei ole yhtään vessa siisti niin purua tai jotain muuta vastaavaa voi käyttää pohjalla. Piilopaikat
Kanilla tulisi olla ainakin yksi piilopaikka. Se voi olla vaikka itse tehty esim. puusta tai vaikka pahvilaatikko. Voit myös ostaa kaupasta sopivan mökin tai itse kehitellä vaikka lelukorista mökin. Kissojen ja korien mökkejähän voi mys käyttää. Pitää olla vaan kekseliäs! Heinäkori
Suosittelen jonkin näköistä koria heinille, sillä jos heinät on vaan jossain häkin nurkassa irti niin jotkun kanit voi levittää ne ja sotkea hirveästi + pissiä ja kakkia heiniin. Heinätelineenä voit käyttää ihan kaupasta ostetta tai sitten voit itse rakennella omia virityksiä. Meillä on tällä hetkellä taikakuutioista tehdyt heinäkorit. Kaneilla myös voi käyttää heinäpalloa. Ylenpänä on kuva kompparihäkistä ja punaisen/sinisen piilopaikan vieressä on kyseinen heinäpallo. Virikkeitä
Jotku kanit ei tykkää/älyä virikkeitten tarkoitusta. Kaneille voi hakea metsästä vaikka oksia tai tehdä puusta niille leluja. Erinlaisissa kaupoissa myydään myös virikkeitä. Itse olen ostanut virikkeemme Mustista ja Mirristä, Lilzoosta, Kärkkäiseltä ja sitten osa on ostettu Kreetalta tai Ruotsista.
WC
Vessa ei ole pakollinen, jos vaikka kanisi häkkin alustana toimii vaikkapa puru, mutta vessa auttaa pitämään häkkiä siistinä. Kanin opettamisesta Wc-laatikolle löytyy videoita Youtubesta monia. Juomakuppi/pullo
Juomapullo on parempi sen takia, että veteen ei pääse heiniä, karvoja tai yms. Pullot kuitenkin saattaa valitettavasti vuotaa. Kupit on siksi parempia, että vesi ei voi mistään todennäköisesti vuotaa. Kuitenkin vesi menee likaiseksi aika nopeasti ainakin meillä ja vesi pitää vaihtaa monesti päivässä. Ruokakuppi
Osa käyttää ruokakuppeja ja osa ei. Se on ihan oma asia käyttääkö vai ei. Meillä on kuitenkin käytössä ruokakupit ja niitä löytyykin kahdeksan kappaletta... :D
Tässä oli toivottavasti kaikki oleellinen häkeistä. :D Kommentoi mitä tykkäsit :)
Sunnuntaina Oulun reissun jälkeen mentiin kanien kanssa ulos. Kanit oli vuorotellen juoksunarussa. Toinen aina odotti ulkohäkissä.
Nala tykkäsi tosi paljon ideasta ja käytti tilaa hyvin hyödyksi. Nala oikeastaan tutkiskeli ja juoksi narussa.
Tikru edes takas ja välillä pysähtyi tutkailemaan maisemia. En osaa nyt tällä kertaa paremmin kertoa mitä tehtiin, koska istuin siinä vain ja kanit pitivät hauskaa. :D
Ulkohäkki alkaa olemaan jo sula, mutta hieman vetinen maa joissakin kohdin ja Tikrun viime vuotinen kuoppa on kiva vesikuoppa. :D
Eilen heräsin 7 ja tein aamu toimia siinä ihan rauhassa. Pesin hampaita ja huomasin, että melkein meidän takapihalla oli tutun näkönen vierailia!
Tikru jäi siis kotiin, koska sillä ei ole tatuointia. Mentiin Ninnin kyydillä Ylivieskaan ja kotiin sieltä. He hakivat minut ja Nalan kahdeksan aikoihin ja siitä lähti semmonen vajaa parin tunnin matka liikkeelle.
Perillä Taru ja Jenni oli odottamassa meitä jo (:D) ja ilmotin, että Sani ja Nala on paikalla ja saatiin näyttely luettelot. Vietiin kanit oikeille paikoille ja katottiin paria uml kania ja tehtiin kaikkea muksaa. Hypytettiin myös Nalaa Ninjan kanssa jossakin välissä. Vauhdin (Tarun pupun) uml arvostelun jälkeen lähdettiin käymään hakemassa meille pitsaa kylältä (vai miksi sitä Ylivieskan "keskustaa" voi nyt kutsua).
Jennin pupu Cindy tuli mukaan näyttelyihin vaikkei itse kani ollut petissä tai umlissa. (Cindy on Ninjan sylissä)
Sieltä tullessa syötiin ja tanssittiin, sekä Taru vähän tanssi rankemmin. Ei siitä sen enempää... :DD Nala oli pet 17 ja ennen Nalan arvostelua kulutettiin aikaa monin eri tavoin.
Nala oli arvostelussa tosi hyvin! Tai siis ainakin paremmin mitä odotin. Kerran muistaakseni se räpiköi, mutta ei sen enenpää. Nala sai tosi hyvät pisteet ekoista meidän yhteisistä näyttelyistä! Nala sai siis 93,5p.
Yleiskunto 27,5/30
Turkki 18,5/20
Korvat 5/5 puhtaat
Silmät 5/5
Hampaat 5/5
Kynnet 5/5 hyvin leikatut
Tassut 5/5
Häntä 5/5
Käsiteltävyys 17,5/20
Yhteensä 93,5/100
Nalan hyvien pisteiden lisäksi se oli avoin naaraitten luokan voittaja ja se sai myös kuman! :) Ostin myös kaneille uudet super söpöt ruokakupit (mun mielestä ne ainakin on söpöt) :D
Nalan palikkot. (Vasemmalla luokan voitto palkinnot ja oikeella kuma) ft.Rambo XD
Kuvasin videoita näyttelyistä, mutta videot on sen verran sekaisia, että niistä pystyin tekemään vain koosteen enkä samanlaista kuin ennen.