lauantai 30. elokuuta 2014

Oulun näyttelyt (video)

Tänään oli näyttelyt oulussa.
Eilen eli perjantaina pakkasin , pesin ja harjasin Tikrun.


Aamulla herätys oli puoli kahdeksalta.
Tein aamu hommat ja laitoin kanin koppiin.
Ninni ja Pilkku tuli meille joskus kymmenen yli kaheksan?
Ja lähdettiin sitten.
Oltiin ehkä noin yhdeksän aikoihin perillä.












Harmikseni siellä ei ollut Pepsi nextiä ;)

Tikru arviointi pöydällä
Tikru sai ekoiksi näyttelyiksi mielestäni ihan hyvät pisteet.
Kaneja oli yhteensä 53.






Me ei saatu mitään näyttelyistä.
Mutta olen silti tyytyväinen.

Ninni ja kanit :D






Heti kun tuli boksista se meni nukkumaan :3
Loppuun vielä video.


maanantai 25. elokuuta 2014

Kuulumisia taas kerran

Seuraavana viikonloppuna lauantaina meillä on ensimmäiset näyttelyt Tikrun kanssa! :)
Saa nähdä mennäänkö hyppimään esteitä...
Ollaan paljon harjoteltu hyppäämistä ja ihan hyvin on mennyt.
Voisin kuvata teille jotain videota jos haluaisitte?
Ja jonku video koosteen ajattelin tehä lauantaista.
Tänään käytiin Ninnin kanssa lemmikki kaupassa.
Ostin vain sellasen heinä putken jonka sisässä on herkkuja ja heinä/ruoka pallon.



Nyt jokunen kuva teille :)



ostokset


hetasta ei ollut mitään uusia kuvia


sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kuulumisia

Noniin nyt Tikru on tottunut hyvin valjaisiin se on ymmärtänyt että se niistä pois ei pääse.
Hetalla on ollut paljon vapaata hypyistä ja samoin Tikrulla.
Nyt on vasta alkanut viilentymään muuten on ollut todella kuuma.
Tikru on ulkoillut paljon ulkohäkissä.
On sillä siellä kait hauskaa ,kun juoksee kun hullu ja vetää ninja loikkia ;D

Nyt oon ostanut Tiktulle "lihotus ruokaa" Ja se ruoka on festival...
Tikru näyttää pitänäv siitä ja ihan hyvä niin mutta kun tuo on vähän edes lihonut niin vaihdan takasin tuohon terveellisempään ruokaan.
Siis kyllä se sitäkin syö festivaalin seassa.

Tikrun pahin murros-ikä on alkanut loppua.



On nuo Heta ja Tikru vaan niin hausokja! ;D
Tuossa joku ilta alko kuulumaan sutiimista ja että heta jahtaisi tikrua.
Menin sitten komentamaan hetaa ja Heta meni sängyn alle.
Tikru läti korvat hörössä tökkimään nokallaan Hetaa sängyn alle.
Ja kun he "leikkivät" Niin tikru veti ninja loikkia taas :D.

Mutta nyt kuvia:


Anteeksi nuo silmät :o

Ehtotelkaa postauksia ja videoita!

Kahen päivän estetreenit ft.Ninni ja Pilkku

 (anteeksi olen unohtanut julkasita)
Eli sunnuntaina hypättiin esteitä ulkona Tikrun kanssa.
Ja tänään hypättiin myös.
Kumpanaki päivänä Ninni ja Pilkku oli mukana.


Sunnuntaina Alina oli kuvaamassa.
Ei hypätty isoa ja ei hypätty kauheen pitkään.
Meillä oli siinä sellanen pieni sarja.
Kun oltiin hypätty otettiin juoksu kuvia.
♥ 







Aamupäivästä käytiin Tikrun kanssa Ninnillä.
Ja me oltiin siellä jonku aikaa.
Sitten alettiin tekemään 2 estetolppaa.
Kun ne oli valmiita hain Tikrun taas kotoa ja hypytettiin Pilkkua ja Tikrua.
Pilkku hyppäsi tosi hienosti!
Korkein oli kait 35cm?
Pilkulla siis.
Tikru on vielä niin ei osaava joten me mentiin vaan taas ihan pientä.
Tikru kait hyppäsi korkeimmillaan 25cm?
Kuvat (c) Ninni






maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kuulumisia

Tikrulla on hyvin lähtenyt tuo valjas koulutus käyntiin.
Ollaan pitkin taloa kulettu valjaissa minä narun päässä.
Ei enään koita päästä valjaista pois.
Tikru on myös ollut muuten vaan valjaat päällä.
Eilen hypittiin pieniä esteitäkin.


Äiti ja iskä väsäsi Tikrulle häkin ulos.
Ostin sinne putken ja siitähän vasta se pitääkin! :D
Tikrulla on karvan lähtö aika...


Hetan kanssa ollaan vaan vähän hypätty koska on ollut niin hirvittävän kuuma!
(kun häkissä ei olluv vielä mitään) yö laatu (y)


keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

20.7.2014

Joo samana päivänä kun Tikru tuli käytiin varmaan 2 sekunttia sen kanssa katsomassa ulkona esteitä:D
Sitten hain Hetan.
Pilkku ja Ninni tuli taas hyppimään! :)

Alussa mentiin ihan pieniä esteitä.
Sitten korotettiin hetalle.
Maastahan se pienikin ponnistaa! :3






Sitten isompien esteiden jälkeen mentiin pituus estettä.






"eij jaksa"




sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Tikru

Moi! Nyt sitten on se kani minullakin!
Olen hyvin onnellinen! :)
Kani on juuri täydellinen!
Vielä on peloissaan.
Yksi syy että oli tänään ensimmäistä kertaa autossa?
Tai kun tulee vieraaseen paikkaan jossa on 3 tuijjottavaa kissaa?
Tikrulla oli kotonakin kissoja ja koira vai olikohan niitä useampi?
En muista enään :D.









Noh haettiin Tikrun joskus yhentoista aikaan tänään aamulla äitin kanssa.
Tikrulla ei tosiaan tullut mitään mukana.
Kotona kävin kopasta näyttämässä kissoja ja sitten pistin sen katselemaan uutta häkkiään.
Se meni heti wc-astiaan.
Ja teki sinne asiat.
Sitten putsasin kanto kopan,laitoin veden sille ja pistin myös vähän pellettiä.

Oltiin viikko perheen kanssa creetalla ja sieltä ostin pajusta tehdyn porkkanan ja heinästä tehdyn porkkanan.
Pistin paju-porkkanan häkkiin niin johan kelpasi pojalle! :D




"Ääk korvat osu kattoon!"





Ninni kävi sitten katsomassa sitä (se ei tiennyt mitään. Soitin vaan että voiko se tulla käymään vaikka meillä.
Odottelin vähän aikaan ja sitten se tuli meille. Mentiin huoneeseni ja Tikrua sanottiin ihanaksi ;))
Sitten otettiin Tikru irti.


Kun Ninni oli lähteny jonkin ajan päästä otin sen häkistä ja harjasin sen.
Leikattiin äitin kanssa kynnetkin Tikrulta.



Sen jälkeen koitin sille sen ihania vaaleanpunaisia valjaita :3
Oli ensiksi ihmeissään että mitä oikein pistin sen päälle.
Minun söpö poika! ;3
Annoin valjaitten olla jonki aikaa päällä ja sitten jokusen tunnin jälkeen mentiin katselemaan ulos.
Kyllä vauhtia riitti :D!
Piti vaihtaa fleksiin koska en pysynyt narun kanssa perässä.
Nyt Tikru nukkuu häkissä tyytyväisenä.


On maistunut ruoka,heinä ja siemen tanko ;)

Haluatteko videon Tikrusta? :)
Lähi päivinä tulee Hetasta tänne jotain ja alan tekemään Tikrulle omaa sivuaan.
Pitää muokata muutenkin blogia.