maanantai 12. maaliskuuta 2018

Maanantaita kohti ;)

(Kirjoitettu sunnuntaina!)
Eilen ja tänään ulkona ollut lämpötila aikalailla nollassa koko ajan ja samaa näyttää myös lähipäiville. Eli kevät tulee? Toivottavasti vähän aikaisemmin kuin viime vuonna. :D Toukokuussa hevosella maastoilessa vielä vedettin lumessa. 

  Sunnuntait meillä yleensä menee aina samalla rutiinilla. Olen niin laiska siivoamaan omaa huonetta paitsi Tikrun aluetta, mutta sunnuntaisin se on jotenkin luontevaa. Sunnuntait menee yleensä aika samalla rutiinilla: ennen 12 yleensä kaiken muun paitsi Lakin lenkityksen. Laki saa ruuan, käy aamu pissillä/kakilla ja alan heti siivoamaan Tikrun aluetta ja yleensä tuuletan peitot ja käännän paikan "ylösalaisin". Vasta kaiken tehdyttyä syön itse.  Hoksasin ottaa vihdoin kuvat Tikrun omasta nurkasta ennen kuin se ehtii mytätä kaikki peitot ja heitellä pahvilaatikkoa tai repiä heinät telineestä matolle. Laki haluaa aina olla kaikessa mukana, joten myös kuvista saatatte huomata, että pienoinen colliemix työntyi kaikkeen mukaan.
   Tälle päivälle olin jo ajatellut, että Laki kävisi koirapuistossa, koska huomenna koittaa Lakin elämässä suuri päivä/tapahtuma, joka kannattelee nimeä kastraatio. Tämän takia Laki joutuu vähän kevyemmälle lomalle eikä pääse painimaan kavereitten kanssa puistoon vähään aikaan. Leikkausta olen miettinyt jo pitkään ja huomiselle saatiin varattua aamulle yhdeksäksi. En siis itse pääse Lakia viemään tai hakemaan, koska olen koulussa kahdeksasta kolmeen.
      Toivon, että Laki vähän rauhoittuisi kodin ulkopuolella ja alkaisi kuuntelemaan ohjeita paremmin. Meillä ei onneksi ole ollut ongelmana juoksu-aikaisten narttujen pissat, kuten jotkut uroksen reagoi niihin aika vahvasti. Sekä myös, kun haluan alkaa käymään aktiivisesti agilityhallilla ja jossain vaiheessa se menisi hankalaksi, koska Laki varmasti alkaisi merkkailemaan. Voidaan toivottavasti tästä edespäin puistoilla niidenkin narttujen kanssa hyvällä mielellä joiden selkään Laki on toivottomasti ja jatkuvasti hyppinyt. Eli tästä on meille molemmille hyötyä, kun Lakin astumis halut toivottavasti loppuvat ja päästään myös ilman merkkailun pelkoa halliin. 

Vielä vuosi sitten peti oli Lakin käytössä, mutta ajautui jossain vaiheessa pieneksi käydessään huoneeni nurkkiin ja lopulta sängyn alle, jossa Tikru käytti sitä aktiivisesti siihen asti, kun yksi kissoistamme valtasi sen. Päätin repiä näkösälle pedin, mutta edelleen se toimii enemmän kissan alusena kuin kanin. :D 
Tästä uudesta taikakuutioista tehdystä mökistä Tikru on tykännyt tosi paljon. + etsi koira  
Samasta telineestä. ;) 

Nämä viimeiset kuvat on otettu puistoilun jälkeen, kun Laki makaa valtaamassaan minun vanhassa sängyssä. Karva vähän märkänä, kun rymysi lumessa eli ei ole varsinaisesti likainen! 

Henkilön Jukka Greus kuva.

 Odotan niin paljon kesää ja että Laki pääsee uimaan läheisessä venesatamassa "kuumina" kesäpäivinä. Siitä pitää kyllä joskus saada videota tänne! :D





keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Pitkästä aikaa agilitya

Tiistai aamupäivästä käytiin Lakin kanssa agilityhallilla pitkästä aikaa. Laki meni mukavasti siihe nähden kuinka vähän itse hallissa ollaan mitään tehty. Tehtävät pysyi helppoina ja yksinkertaisina, mutta hankaloitettiin hommaa sen verran, että nostettiin esteiden korkeutta. Oltiin varattu vain 30min, joka oli Lakille hyvä aika, koska ehti väsyä juostessa ja aivo työskentelyn takia. Harjoiteltiin "ramppia" (?) ja Laki meni jo paremmin siihen kuin viimeksi, mutta ei vieläkään ylös asti uskaltanut tulla ja tuli ehkä vähän uhkarohkeita hyppyjä alas. Pitää harjoitella ensi kerralla niin, että joku on kaverina ettei hyppää liian korkealta alas ja käy huonosti. Jos kotipiha ois aidattu, olis mukava kotona harjotella noita juttuja, koska ulkona enemmän "ärsykkeitä" ja ei tarvi pelätä merkkailuja. Ennen videoita muutama kuva Tikrusta tiistai aamulta. 

Siihen loppui poseeraukset... x)

Loppu videoissa Laki alkaa jo olla väsynyt ja videoiden jälkeen otettiin loppujuttuja. Videosta myös sen verran, että olen itse kokematon ohjaaja agilityssa ja sen huomaa videoissa mm. epäselvillä avuilla. Laki on sen verran nopea oppimaan, energinen ja osoittanu olevan kiinnostunut agilitysta, ois kyllä mukava enemmänkin ja aktiivisemmin treenailla! 




torstai 22. helmikuuta 2018

Mitäpä tänne?

Viimeisimmästä päivityksestä on reippaasti puoli vuotta aikaa. Blogin pitäminen ei jotenkin tunnu
enään samanlaiselta mitä ennen ja tuntuu, että suurin osa bloggaajista on siirtynyt instagramin
(@karvakamuni ) ja youtuben ( Karvakamuni ) puolelle. Ajattelin kuitenkin olevan ihan hyvä idea
tänne välillä päivitellä jotain! Eihän sitä tiedä, jos jossain vaiheessa tästä taas innostun, mutta haluan
ainakin nyt pitää tätä meidän “päiväkirjana”, jotta muistelun kannalta voin joskus tätä lukea ja kaikki
kuvat pysyvät näppärästi tallessa vaikka konekkin menisi rikki.


Laki on kasvanut hirmusti ja taitaa olla täysikasvuinen piakkoin. Tikru täyttää toukokuussa jo viisi (Laki
täytti tammikuussa jo 1v!!) ja en pysty käsittämään miten neljä vuotta on mennyt näin nopeaa. Vasta
haettiin Tikru ja olin aivan fiiliksissä. Laki tulee nykyään paljon paremmin toimeen kissojen ja Tikrun
kanssa mitä muutama kuukausi sitten. Meidän välinen suhde on myös kehittynyt. Ei olla heinäkuun
jälkeen käyty agilityhallissa, mutta hiihtolomalla olisi tarkotus käydä kokeilemassa uudelleen. Nykyään
voin päästää Lakia lenkillä irti ja pysyy lähellä toisin kuin esim. marraskuussa olisi aika piakkoin
lähtenyt koira huitelemaan omille teilleen… Hihnakäyttäytyminen on muuten hallussa, mutta osa koira
kohtaamisesta vaatii kyllä parantamisen varaa, koska Lakin suojelu vietti on niin suuri. Koirakavereita
Laki näkee viikosta riippuen yleensä pari kertaa viikossa. Ollaan myös löydetty kaksi Lakin sisarusta,
joten näkee myös miten ne kehittyvät!

21.10.2017
21.1.2018 Lakin korvat ei sitten kummemmin noussut...
11.2.2018

 Tikrusta ei oikeen saa kuvia, koska ulos ei olla menty pakkasten takia ja sisällä vaikea ottaa. Kesää, "lämpöä" ja ulkoiluja odotellessa! 









sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Ulkoilua koirapuistossa ja kotipihalla.

Oltiin Essin kanssa jo aijemmin puhuttu, että pitäisi mennä Luckyn ja Yodan kanssa käymään joskus yhdessä koirapuistossa. Eilen sitten mentiin, mutta oli lämmin, jonka takia pojat ei hirveästi jaksanut juosta. Yoda kun omaa pitkän karvan ja Lucky taas on musta.

  Tänään kävin tässä illalla kokoamassa nopeasti pienen ulkoaitauksen Tikrulle ja käytiin Tiikerin kanssa siellä. Tikru tykkäsi kyllä!

Tikrulla otti ulkoilu koville. :D Kauniisti taustalla minun kahden nelijalkaisen tuhoja...







torstai 15. kesäkuuta 2017

2kk

Siitä on aikaa päivää yli 2kk, kun olen viimeksi tänne päivittänyt. Lucky on kasvanut hurjasti edellisistä postauksista. Täyttihän se eilen jo 5kk! En edes osaa kertoa mitä kaikkea on tapahtunut. Tikru on päässyt moikkaamaan Lilliä ja muutenkin elelemään samalla tavalla kuin ennenkin. Kesäkin ehti tässä välissä tulla vaikka koulujen loputtua ei ollut tietoakaan kesästä. Viimeistään heinäkuussa mulla on enemmän aikaa laittaa tähän blogiin, ehkä ellei taas tule motivaation puutetta.



perjantai 14. huhtikuuta 2017

Eläinlääkärissä ja ulkoilua

Itsevarma Nala 19.3.2016
Luckylla oli perjantaina rokotus ja samalla muutenkin katottiin missä kunnossa Lucky oli. Purenta ja kaikki mitä katotiin oli hyvin. Rokotusta Lucky ei edes huomannut, koska söi samalla herkkuja. Eläinlääkäri reissu meni kokonaisuudessaan hyvin eikä ollut mitään ongelmia. Lucky haisteli ja teki tuttavuutta toisen collien kanssa, mutta vähän meinasi pelottaa. Lucky ei kuitenkaan enään pelkää hirveästi muita koiria, koska ihan meidän lähellä on koirapuisto ja aina ohi mennessä aluksi Luckya aluksi pelotti hirveästi, mutta nyt vaikka voisi mennä leikkimään niiden kanssa. Toukokuun ekalla viikolla on toinen rokotus, jonka jälkeen voidaan mennä koirapuistoon ja kesän aikana päästään varmasti käymään aigilityhallissa kattelemassa paikkoja. En malta odottaa Luckyn kasvamista täysikasvuiseksi, jonka jälkeen päästään kunnolla alottamaan agility! Kotona ollaan harjoteltu etsimis leikkejä ja muita temppuja. Perus temput (istu, tassu, makaaminen ja kieriminen) alkaa jo luonnistua hyvin ja alotellaan varmaankin harjottelemaan jotain uusia temppuja.
  Tikru lähestyy vauhdilla neljävuotis synttäreitään! Käytiin ulkona tuossa keskiviikkona ja ei oltu pitkään ku Tikrua alko paleleen, mutta näki, että Tikru tykkäsi! Kohta kesä ja Tikru pääsee ulkoilemaan enemmän ja ehkäpä treffaileen Lilliä… ;) Huhtikuun 14 päivä ja lunta vaan sataa...


Lucky nosta jo ne korvat pystyyn! 8.4.2017
10.4.2017
♥ 10.4.2017
10.4.2017
5.9.2016




lauantai 1. huhtikuuta 2017

Kohta kuukausi

Lucky on ollu meillä jo kohta kuukauden ja en ole aikaiseksi saanut kirjoitettua mitään. Ensi viikolla on jo ensimmäinen rokotus! Tikru ja Lucky tulee ihan ok hyvin toimeen, mitä nyt Lucky yrittää leikkiä sen kanssa. Perus pissa/kakka vahinkoja on saanut siivota kuukauden aikana ihan kivasti. Lucky osaa jo hyvin käydä lenkillä ja tykkää paljon temmeltää pellolla ja metsässä. Pureminen on ollut nyt ongelmana, mutta toivottavasti kasvaessa oppii, että ei saa purra. En osaa enään oikein kirjottaa postauksia, mutta instagramissa (Karvakamuni) on paljon aktiivisempaa, kun täällä blogin puolella, joten jos kiinnostaa niin menkää seuraamaan.

Lucky 10.3.
19.3
19.3
19.3
19.3
19.3
Loppuun kuva vielä Tikrusta ♥