tiistai 7. kesäkuuta 2016

Super ihania kukkakuvia!

Venla ja Vili tuli meille tänään käymään. (Selvennykseksi, Vili on Venlalla jo jonkin aikaa ollut pienirex.) Annttettiin kanien tutustua huoneessani toisiinsa ja no Tikru ei ollut huomaavinaankaan uutta kaveria. 
Otettiin ensin kuvia Vilistä ihan yksinään, sitten Nalasta, Tikrusta ja lopuksi vielä yhteiskuvat Tikrun ja Vilin kanssa, sekä myös Nala liittyi kuviin! Eli saatiin kaikki kolme samaan kuvaan onnistuneesti. Tikru ja Vili oli niin hellyyttäviä, kun kesken kuvaussession Tikru alkoi pestä Viliä.

Lauantaina on Oulaisissa näyttelyt jonne lähtee kumpikin kani. Tikru on ihan ok kunnossa ja molemmilla pupuilla on parempi massa mitä Limingassa oli, mutta Nalan tassun pohjat päättivät ottaa extra kulumis viikon, jotenka oon yrittäny rasvailla tassun pohjia ja pehmetää Nalan häkin pohjaa entisestään. Nala myöskin aina rimpuloidessaan repii nivusista ja siitä seuvulta karvat itsestään. :I Noh, ei voi mitän. Parempi toivoa, että karvat alkaa nyt mystisesti kasvaa takaisin...

Nala:




Tikru:




yhteiskuvat:







Kuten huomata saattaa kuvia tuli otettua aika paljon... Yritin valkata vain jokusen kuvan, mutta oli nii paljon kivoja kuvia, joten kuvia tulikin vähä enemmä... :D

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kanien hyppyjä 6.6.2016


Hypytettiin Ninnin kanssa tänään aamupäivällä kaneja. Kuvat ja videot on siis ottanut minä tai Ninni. 

Tikru ei paljoa hypännyt, sillä sitä ei enään nykyään kiinnosta koko homma paljoakaan, mutta sen minkä hyppäsi, hyppäsi myös hyvin! Korkeimmiltaan Tikru hyppäsi sille perus 20-cm.




Nala oli tänään kyllä yllättäjä! Nala nimittäin hyppi tosi hyvin oksereita, nousu oksereita (en tiiä oikeita nimiä x)) ja myös pystyä. Korkeimmiltaan "nousu okserina" Nala hyppäsi takapuomin ollessa 30cm ja etupuomin 20cm. Nala hyppäsi myös tänään uuden ennätyksensä! Päälle 40cm tyttö loikkasi oikein mallikkaasti. Pitää tehä uusia esteitä, sillä loppuu korkeus tolpista kesken. :D








(Videossa on puhelimella otettuja ja kameralla otettuja videoita, joten älkää ihmetelkö jos osa videoista on paremman laatuisia.)


lauantai 28. toukokuuta 2016

Kuvia pupuista

Nyt saan olla kiitollinen, että asun täällä Oulun lähettyvillä, sillä kuten jotku ehkä tietävätkin että etelä-suomessa (pk seudulla?) riehuu vaarallinen virus ja kaneille ei saa viedä tuoretta ruohoa ulkoa tai käyttää pupuja ulkona minun ymmärtääkseni.
Viime viikon lauantaina oltiin mummolassa ja kanit olivat perinteisesti mukana. Otettiin äitin kanssa kanit irti ja otin niistä kuvia. Nalan kanssa tuli enemmän kuvia kun taas Tikrun, sillä Tikrua ei yllättäenkiinnostanut muu kun vaan omissa oloissa oleminen.







Rambokin pääsi kameran eteen :D

maanantai 23. toukokuuta 2016

Liminka 14.5.2016

(Postaus kirjoitettu 14.5) Tänään suunnattiin Tikrun, Nalan, Venlan ja Lillin kanssa näyttelyihin tuttuun ja turvalliseen liminkaan. Aloitetaan kuitenkin nyt torstaista, joilloin aloitettiin valmistelut näyttelyihin. Venla tuli meille suoraan koulusta ja alettiin pesemään kantobokseja. 


Venla ja Lilli lainasi yhtä meidän boksia siis. Boksien pesun jälkeen jätettiin ne suihkuun kuivamaan ja tekemään nimi/numero lappuja kanien bokseihin. Nalan kyltti muuten ei onnistunut sitten yhtään! x) Lappujen valmiiksi saamisen jälkeen laitettiin bokseihin kaikki tarvittavat tavarat.
Perjantaina pesin äitin kanssa kanien tassut, leikattiin kynnet ja rasvattiin Nalan tassun pohjat. Harjasin myös puput ja pakkasin kaikki tarpeelliset aisat ja latasin kameran.


Lauantaina vähän jälkeen kahdeksan aamulla haettiin Venla ja Lilli kyytiin ja suunnattiin kohti Liminkaa.
Kanit oli tällä kertaa ihan eri puolella missä yleensä joten ei heti löydetty Venlan kanssa oikeaa paikkaa. Oltiin Venlan kanssa jo ennakkoon ilmoitettu itsemme naaraitten assareiksi ja päivä menikin siinä. 

vas. Tikru, Nala ja Lilli.


Osallistuttiin kanien kanssa estekisoihin kummallakaan ei kummosesti menny. Tikru ekalla kiekalla 4vp ja toiselle paranti 3vp, mutta loikki jo paljon sujuvemmin kuin ekalla kiekalla. Nala sai kummaltakin kierrokselta 3vp, mahtavat estetykit. :D Noh aina ei hypyt kiinnosta.

Nala:
Yleiskunto: 28/30- Hyvässä kunnossa. Hivenen lisää taakse lihaksia.
Turkki: 17/20-Nivusissa kaljut läntit muuten hyvä, puhdas.
Korvat: 5/5- Ok
Silmät: 5/5-Nätit
Kynnet: 5/5- Hyvin leikatut.
Tassut: 3/5- Tassun pohjat kuluneet pahoin. Liian kova alusta. (Pakko sanoa, että en enään pehmeämmäksi saa)
Häntä: 5/5- Ok
Hampaat: 5/5- ok
Käsiteltävyys: 18,5/20- Jännittää käsittelyä, mutta kiltti.
Yhteensä 91,5/100
Muuta huomautettavaa tai ohjeita- Kaunis väritys


Tikru:
Yleiskunto: 27,5/30- Takana mukavat lihakset, selkään kaipaa lihaksia.
Turkki: 17,5/20- Eloisa, hieman epätasainen.
Korvat: 5/5- Puhtaat, vekkulit
Silmät: 5/5- Sympaattiset ja ihanat ripset.
Kynnet: 5/5- Leikattu
Tassut: 5/5- Puhtaat
Häntä: 5/5- ok
Hampaat: 5/5- ok
Käsiteltävyys: 17,5/20- Utelias, kiltti, hieman jännittää



Pisteet ei ollut mitään päätä huimaavia, mutta ihan hyviä silti. Kaneilla on nyt alkanut lihotuskuuri jonka avulla saa lisää lihasta ja massaa.
Odotettiin palkintojen jako ennen kuin lähdettiin kotiin ja noh, ajattelin ettei nuilla pisteillä mitään saada. Yllätykseksi kuitenkin Nala oli tuomarin suosikki ja sai kauniista värityksestä pussin R&R!

Nalan palkinnot

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Nala 1.v!

Tänään 15.5 on kulunut vuosi siitä, kun eräs pienirex poikue putkahti maailmaan ja Nala oli yksi niistä. 
Onnea Nala!


tiistai 10. toukokuuta 2016

Hertta kuvia

Selailellessani kuvia löysin parisen (lue aika monta) kuvaa Hertasta, joita ei ole blogissa näkynyt. Ajattelin tässä postauksessa vähän julkaista niitä. :) 

Hertan eka ilta meillä.

Ensimmäinen ulkoilukerta.






:Dd
"Töllö päälle!"








Tuossa kuvat mitä löysin ja osa on siis puhelimella otettuja. Lauantaina on Tikrulla ja Nalalla näyttelyt ja ne on samalla Nalan ensimmäiset OSJH näyttelyt mulla ollessa!