tiistai 15. joulukuuta 2015

15 LUUKKU // joulukalenteri 2015

Laitan itse nyt haasteen pystyyn! Muistaakseni olen joskus tehnyt saman tyyppisen haasteen, mutta muokkaan nyt vähän sitä, sillä olin unohtanut mitä tähän postaukseen pitäisi oikein kirjoittaa...
Ohjeet ovat yksin kertaiset. Sinun pitää valita kategoriaan sopiva kuva ja lopuksi haastaa yksi kani bloggaaja.
En osaa oikein selittää, mutta kyllä huomaatte postauksesta mikä on ideana.

Poseeraava

Hellyyttävä

Nopea

Todellisuus

Omavalintainen...
Onnistuminen
En osannut valita vaan toista, joten pistin sitten molemmat. Ylempi kuva on 18.4.2015 Limingan näyttelyistä ja alempi viikonlopun estehypyistä, kun Tikru hyppäsi okseria!

Haastan kaikkien yllätykseksi Ninjan!


maanantai 14. joulukuuta 2015

14 LUUKKU // joulukalenteri 2015

Tässä postauksessa toteutan sen toivekuvapostauksen ja heti alkuun sanon, että olen ottanut niiin monta kuvaa, että kun on noita "paras...." niin ne ei oikeasti ole parhaita, koska oon ottanut niin monta tuhatta kuvaa, ettei sieltä voi valita parasta.







sunnuntai 13. joulukuuta 2015

13 LUUKKU // joulukalenteri 2015

Ninni tuli meille tänään ja hypytettiin Tikrua pitkästä aikaa. Tikru hyppäsi hyvin ja hyppäsi esteen ekan kerran okserina! Ennen se ei ole päässyt sitä okserina. Se siis ei ole ymmärtänyt sen olevan okseri ja en ole sitten enempää kokeillut, koska ei ole sujunut yhtään. Pitää Tikrun kanssa harjoitella paljon noita esteitä, kun Tikrulla on paljon virtaa ja kunhan se keskittyy niin pääsee niitä isompiakin esteitä. Tikru tosiaan hyppii pystyjä mahdollisimman läheltä puomia. Eli se ei ikinä melkeenpä mene ilmavaralla pystyjä. Oksereilla ja semmoisilla missä pitää venyttää itseään se menee yleensä pienellä ilmavaralla. Pitäisi rakentaa lisää esteitä, että pääsisi kunnolla hyppimään! Kaikki kuvat ja videot (c) Ninja






♥!
Jos haluat vielä nähdä videoita hypyistä niin katso ne täältä

Jos sinulla on hyviä postaus ehdotuksia niin laitteleppa niitä kommentteihin! :)


lauantai 12. joulukuuta 2015

12 LUUKKU // joulukalenteri 2015

Viime postauksessa sanoinkin, että olisi kiva päästä viikonlopun aikana Tikrun kanssa ulos. Tänään mentiin päivällä ulos ja käytiin ostamassa komppareita vaikka sanoin, että ostaisin vasta tammikuussa, mutta tänään oli mahdollisuus päästä ostamaan, joten käytin tilanteen hyväksi. 
Ulkona Tikru ei hirveästi juoksennellut tai yms. Ihan ymmärrettävää, koska häkin päältä olevasta koivun oksista tippui koko ajan pieniä ja jäisiä lumikökkäreitä. Ei myöskään oltu kauaan, sillä huomasin, että Tikrua alkoi palella, koska se pöyhisteli karvoja tosi paljon. Kuvat oli alunperin tosi pimeitä ja valostutin niitä, mutta laatu huononi valitettavasti. Lopussa kuva vielä Tikrun uudesta häkistä. Taikakuutioille tulee varmaan vielä käyttöä. Kompparit on kyllä tuplasti jykevemmät ja paremmat, kun taikakuutiot, joten kompparit oli siis hyvä ostos. 








Tikru miettii hyppäisikö mökin päälle vai ei. :D


Tässä Tikrun häkistä tosiaan kuvaa ja putken takana on kyllä juoma- ja ruokakupit, mutta ne ei vain näy.



perjantai 11. joulukuuta 2015

11 LUUKKU // joulukalenteri 2015

Nyt vuorostaan ehkä jopa vähän tylsä postaus, mutta mennään ihan kuulumispostauksen parissa! Me ei olla ulkoiltu nyt Tikrun leikkuun jälkeen mitenkään. Lunta on kyllä aika paljon, joten toivottavasti viikonlopun aikana päästään ulkoilemaan ja saataisiin blogiinkin tuoreita kuvia.

Joulun jälkeen ostan varmaankin komppareita, sillä taikakuutiot ei yksinkertaisesti kestä Tikrua. Tikru jos jyrsii kaltereita ja yrittää päästä pois (vaikka portti olisi auki niin se haluaa portin johonkin muuhun kohtaan) taikakuutiot lähtee irti toisitaan ja häkki "romahtaa" joistakin kohdista. Se on tosi ärsyttävää, mutta onneksi nykyinen häkki on aika tukeva niin Tikru ei välttämättä pääse hirveän helposti sieltä pois. 
Olen jo ostanut kolme kanilahjaa ja saa nähdä onko ne mieluisia. Uskoisin kuitenkin niiden kelpaavan, sillä tiesin mistä tykättäisiin varmaankin, joten osasin ostaa ihan hyvin ne.

Ollaan myös harjoteltu Tikrun kanssa taas temppuja ja Tikru osaa mennä putkesta käskystä. Välillä sitä ei kuitenkaan jaksa kiinnostaa herkut ja temput. Iltaisin on kaikista paras harjoitella niitä, kun Tikru tulee luokse.

Vähän lyhyempää postausta tällä kertaa, sillä ei minulla ole oikein suurta kerrottavaa ainakaan vielä. Jos teillä on joitakin hyviä joulukalenteri ehdotuksia niin laittakaa ihmeessä niitä kommentti kohtaan!

torstai 10. joulukuuta 2015

10 LUUKKU //joulukalenteri 2015

Moi! Tänään teille kirjoittaa Tikru ja teen teille elämäni aakkoset postauksen! En oikein käsitä ideaa, mutta teen sen omalla tyylillä. Olen kinunut mamilta ainakin vuoden, että näyttäisi tämän blogin ja mitä täällä minusta levitetään!

Aamupala päviän paras hetki!
Banaani on kuivattuna hyvää, mutta muuten maistuu pahalle...
Carrot ;)
Elina on omistajani
Heta on kaverini.


Ilta villitys on parasta!!
Keksit on hyviä!
Lumi on kivaa.

Minä olen maailman komein.
Näyttelyt on jotakin ihme hömpötystä.
Omena on hyvää.
Porkkana on maistuvaa.
Rambo on mun kamu.
Salaatti on elämäni.

Talvi on välillä kylmää, mutta mukavaa.
Ulkoaitaus on maailman paras keksintö!
Varjo on kesäisin ulkona tärkeä asia.
Yrtit on on hyviä.





keskiviikko 9. joulukuuta 2015

9 LUUKKU // joulukalenteri 2015

Tikrun häkki on nyt vihdoin hyvä! Videossa olevaa tasoa ei tosin enään ole, mutta ei anneta sen häiritä.
Blogger ei antanut laittaa tähän videota, joten TÄSSÄ linkki siihen.


Laitelkaahan myös toivekuvapostaus ehdotuksia niin pääsen toteuttamaan senkin tähän joulukalenteriin!