maanantai 16. marraskuuta 2015

Vuoden ensimmäinen kunnollinen lumi!

Parina päivänä on satanut vähän lunta, mutta viime yönä sitä satoi ainakin tänne meille vähän enemmänkin. Koulussa tehtiin lumilinnaa ja kotiin tullessa tein vain nopsaa läksyt ja suunnattiin ensin Tikrun ja sitten Hetan kanssa ulos.


Tikru
Tikru lähinnä vaan juoksenteli ympäriinsä ja välillä pysähtyi tähystelemään ja poseeraamaan. Luntakin Tikru innostui jonkin verra kaivelemaan ja lumi oli ihan koskematonta ennen, kun mentiin Tikrun kanssa siihen niin Tikrun tassun jälet jäivät lumeen niin oli ihan sairaan söpöt jälet! Tuli mieleen, kun pienenä aina olin sillain "Meijän pihalla on ollut jänis." 









Heta
Heta ei viitsinyt paljoa liikuskella, koska lumi oli aika märkää niin neitihän ei siihen voi astua. Hetan kanssa vähän aikaan oltiin ulkona ja se otti pari juoksu pyrähdystä ja kyttäsi ojaa. (:D) 





Blogiin tulee taas joulukalenteri ja nyt pidän huolen, että se on ainakin vähän parempi, kun viime vuonna. Postaukset on toivottavasti vähän kiinnostavempia, kuin "Minkä postauksen tekisin?" Jos haluatte vaikuttaa mitä blogin joulukalenterissa on niin kommentoikaan ehdotukisanne. Mitä tykkäsit postauksesta ja kuvista? 

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Kuulumisia


Pitkästä aikaa ollaan ihan perus kuulumispostauksen parissa. Syyslomalla Pilkku oli minulla hoidossa ke-su, koska Ninni lähti helsinkiin. Pilkku oli jotenkin niin rauhallinen verrattuna Tikruun. Nauroin ihan hirveesti, kun Pilkku hyppi ihan jäätäviä loikkia matolta toiselle matolle, koska se ei halunnut kävellä lattialla. Tikru sai myös yhtenä iltana hirveän juoksukohtauksen ja se vaan juoksi koko ajan ja otin siitä videota, mutta en löydä sitä mistään tästä tietokoneesta.

(Hyvää isänpäivää Pilkku!:D)

Ensi näyttelyihin pesen Tikrun vähän aikasemmin, kun yleensä, sillä karva ei ikinä ehdi kunnolla kuivua ja 3 päivän päästä pesusta karva on jo kuin unelma. Ensi näyttelyihin siis pesen Tikrun vähän aikasemmin.

Suunitteilla on kysellä paljonko kanin kastoroiminen maksaa ja videä Tikru sitten leikattavaksi. Leikkauksen jälkeen sitten saa nähdä mitä tapahtuu. Toivottavasti leikkaus onnistuu ja Tikru selviää siitä ja ettei käy niin, että astuminen jatkuu.

Haluisin mennä Tikrun kanssa ulos nyt, muttakun siellä sataa vettä. Tulis äkkiä lunta, koska Tikrukin tykkäsi lumesta ja "ui" siellä. :D  Ehotelkaa jotain videoita ja postauksia joita voisin toteuttaa, koska tämäkin postaus jää tämmöseksi tyngäksi vaan.

Taidan aloittaa jo nyt joulukalenteri postauksien teon valmiiksi, koska se oli aika rankkaa puuhaa...
Rambo 

tiistai 3. marraskuuta 2015

Vuoden viimeiset näyttelyt 1.11.2015

Sunnuntaina poiketen perinteestä näyttelyt olivat sunnuntaina. Olin laittanu boksin jo aikasemmin kuntoon ja koristellut sitä. Lauantaina leikattiinn kynnet ja pestiin Tikru. Harjailin myös Tikrua ja aamullakin vielä harjasin. Illalla käytiin myös hautausmaalla ennen Tikrun tuunaamisen jatkamista. Lauantaina muokkalin vähän häkkiäkin.


Sunnuntaina heräilin seitsemän jälkeen ja lähdettiin vähän jälkeen kahdeksan ajamaan Liminkaan päin. Limingassa vähä aikaa istuin siinä ja Helkakin tuli samaan aikaan paikan päälle niin puhuttiin siinä ja ilmotin Tikrun, että se on paikalla. Ensiksi Tikru oli pöydällä, mutta näin sen paremmaksi vaihtoehdoksi siirtää lavalle, jossa oli myöskin paljon rauhallisempaa.



Aiheeseen sopivat kuoret. Kuva otettu joskus syyskuussa 2014, joten Tikru on vähän hassun näkönen. :D

Ennen Tikrun arvostelua ehtiin monta kertaa harjailla ja käsitellä Tikrua ja se vaan oli. Juuri kun Tikru olisi ollut seuraava arvosteltava nii tuomari piti ruoka tauon. :D Tikru oli ihan kiltisti muuten, mutta se ei antanut tomarin koskea jalkoihin vaikka minun anto. En tiiä, että jännittikö se niin paljon ettei antanut tuomarin tutkia jalkoja ja minun antoi.

(Anteeksi tärähtänyt ja huono kuva)

Tuomari oli tosi tarkka kaikesta ja Tikrun pyllyssä olevat karvat oli vielä kunnolla kuivanut loppuun niin ne oli "elottomat". Pisteet kaikilla kaneilla pyöri siinä 90-91p, mutta oli poikkeuksia, jotka sai esim 92,5.

Yleiskunto- 27/30, Kaipaa lisää massaa eteen, sopusuhtainen
Turkki- 17,5/20, Puhdas, hieman karvanlähtöä, takaa eloton
Korvat- 5/5, puhtaat
Silmät- 5/5, ok
Kynnet- 4,5/5, Etutassujen kynsissä leikkaamisen varaa.
Tassut- 5/5, puhtaat
Häntä- 5/5, puhdas
Hampaat- 5/5, valkoiset
Käsiteltävyys- 17/20, Jännittää hieman, antaa käsitellä. Harjottele kääntämistä.
Yhteensä- 91/100

Tikru sai siis pisteiksi 91. Kävin Tikrun luona ja antamassa sille ruokaa arvostelun jälkeen. Kuvailin ja seurasin muitakin eläimiä. Taru kävi sylittelemässä Tikrua ja Tikru oli kiltisti paitsi pitihän sen tottakai saada räpiköidä. 

Palkintojen jaossa olin jo valmistautunut siihen, ettei palkintoa tule. Kuitenkin Tikru sai ihan yllätykseksi erikoispalkinnon, koska se oli kivan värinen ja söpö. :D Saatiin siis pieni pussi Rabbit Royalea. Jeeee! Tikru on saanut kaikista näyttelyistä tänä vuonna palkinnon. Palkintohan tuo silti on vaikkei ole ruusuke. ;) 

Ostokset

Arviointi kaavake ja palkinto

Limingasta lähdettiin suoraan  serkun luokse synttäreille. Tikrukin tietysti tuli mukaan. Meidän perhe oli ainoastaan käymässä, joten oli aika rauhallista ja Tikru nautti vaan kaikesta huomiosta. :D


lauantai 31. lokakuuta 2015

Näyttelyiden hyvät ja huonot puolet! //Erikoispostaus

Pitkän aikaa olen jo ajatellut tehdä jotain erikoispostausta tänne blogiin. Ajattelin myös siksi tehdä tämän postauksen, sillä olen jo huomannut hyviä ja huonoja puolia menneiden näyttelyiden aikana. Huomenna on tämän vuoden viimeiset näyttelyt Limingassa ja samalla ne on minun ja Tikrun kuudennet näyttelyt. En ole käynyt minkään muun yhdistyksen näyttelyissä kuin osjh=Oulun seudun jyrsiäharrastajat, joten ei ole tietoa onko muissa näyttelyissä näitä samoja asioita. :)


Hyvät puolet

-Ruoka
Puolen päivän aikoihin aina näyttelyihin tulee myyntiin                         
pitsaa ja ai että se on hyvää! :D Itse en pitsasta niin perusta, 
mutta näyttelyissä se maistuu jotenkin erityisen hyvälle.
 Onhan siellä yleensä myös mokkapalaa ja yms,
 mutta kyllä se pitsa on ykkös juttu! :D




-eläimet
Mun mielestä on kiva, että siellä on sekä kaneja, että jyrsiöitä,   
sillä onhan olemassa näyttelyitä, jotka on pelkästään kaneille. 
Niin mielestäni on kiva käydä välillä istumassa ja katsomassa
muitakin eläimiä kuin kaneja!






-valokuvaaminen
Aina en muistakkaan, että kamera on mukana ja jälkeen päin kotona harmittaa, kun ei ole tullut kuvattua eläimiä. Näyttelythän järjestetään tietenkin sisällä, joten kuvista ei saata tulla kovinkaan
hyvä/hyvä laatuisia.





-kanin pärjääminen
Aina on kiva nähdä, kun oma kani pärjää ja käyttäytyy hyvin. Tikrusta 
on kuoriutunut oikein mukava näyttely pupsi! Tällä hetkellä näyttelyistä on kertynyt 7 ruusuketta ja jokunen herkkupussi, yms. Onhan se kiva käydä hakemassa tuomarilta se ruusuke ja kanikin saa kunnon kehut! Tietenkin vaikkei menisikään hyvin niin käyn silti rapsuttelemassa ja kehumassa Tikrua vaikkei se sitä todennäkösesti ymmärräkkään.



-eri ihmisten mielipide kanistasi
Tähän kohdalle oli pakko kysyä yhdessä WhatsApp ryhmässä jotakin laitettavaa, sillä halusin enemmän hyviä puolia kuin neljä vaan. :D Taru sitten vastasikin tähän, että kun saa kuulla eri ihmisiltä mielipiteet kanistasi. On kiva tietää mitä mieltä eri tuomarit on Tikrusta.




Huonot puolet

-siivo
Varsinkin kanien estehyppy suoralla on aina esteitten alla oleva matto

täynnä litistyneitä papanoita ja muutenkin papanoita. Varsinkaan silloin kun on hyppäämässä kanin kanssa kisahypyt ja kani jää tökkäämään matolle haistelemaan muitten kanien papanoita. Sitten se, että joidenkin kanit pissivät esteiden päälle ja niitä pissoja ei siivota. Muutenkin tuo, että kani pissaa lattialle ja joku astuu pissan päälle niin ei ole kiva, että joko kenkä tai sukat on kanin pissassa. Joidenkin kaneilla saattaa olla karvan lähtö aika näyttelyissä ja he harjaavat kanejaan ja heittelevät karvat vain pois ja joka paikassa leijailee kanin karvoja ja ne menee nenään ja kaikkialle.
Kanien kohdallahan tulee suurin sotkun määrä, sillä eihän esim hamsterit pääse lattialle
pissimään tai kakkimaan joka paikkaan. 




-meteli
Tämähän on siis aivan normaalia eikä sille voi mitään.
Jokaisessa näyttelyissä luonnollesesti on meteliä ja sille ei voi
mitään. Se kuitenkin ei ole kivaa, että joidenkin lapset tulee ns"huutaan/pelotteleen" kaneja ja muitakin eläimiä.







Ainakin tämän seudun näyttelyt on tosi mukavia ja oli tosi vaikea keksiä toista huonoa puolta! :D Minkälaisia kokemuksia teillä on näyttelyistä ja samaistutteko joihinkin asioihin? :) 

lauantai 10. lokakuuta 2015

Seikkailemassa W/ Ninni ja Pilkku!

Auva! Luulin tehneeni tämän postauksen jo, mutta hupss.. Väärässä olinkin! :D

Maanantaina Ninni ja Pilkku tuli meille. Laitoin Tikrun häkkiin ja päästettiin Pilkku irti mun huoneeseen. Pilkku oli aika äkänen Tikrua kohtaan, joka yritti tutustua... :D Naurettiin Ninnin kanssa, kun Pilkku takajalkoilla lattiaan pamautteli.

Tehtiin "studio:D" ja otettiin kaneista kuvia. Tikrun kuvat ei oikein onnistunut, mutta Pilkun kuvista tuli aivan super söpöjä! :D 

Pilkku
Tikru

Tikru

Vähän ajan päästä lähdettiin kanien kanssa ulos ja ekana käytiin rivitalojen vieressä, jossa Ninni ennen asui. Yritettiin vuorotellen ottaa kuvia kaneista. 


Seuraavaksi suunnattiin kukkulan ja lammikon luokse. Sinne meni vähän aikaa kävellä. Otettiin siellä kuvia ja Tikru ehti kaivaa kivan kuopan, kun otin Pilkusta kuvia. Käytiin myös pienen lammikon luona ja Tikru vaan meni veteen seisomaan kahdella jalalla ja tähystelemään. :D Lähdettiin lammikolta aika piakkoin, sillä oli muutenkin aika kylmä ilma.



Tässä se kuoppa. :D




Kuvat (c) Ninni ja minä

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

ONNI ON... //Haaste!

1. Valitse ja muokkaa 3-7 kuvaa, joissa lukee Onni on...(Kanisi/kaneidesin joku asia josta ne pitävät). HUOM. Kuvissa saa olla myös edellisäkin kanejasi ja niiden lempi juttuja!
2. Kerro kuvista jotain ja miksi juuri sen kuvan valitsit.
3. Haasta 3 kaniblogaajaa.
(Anteeksi jos ohjeet ovat hieman sekavat...)

Haastan:
ja

1
Oikeastaan Tikrulle kelpaa vaikka pilvisessä ilmassa ulkoilu, mutta kumminkin jos aurinko paistaa Tikru menee aina aurinkoon ja tähystelee ympäriinsä niin kuin olisi jossain parrasvaloissa. :D Tämän kuvan valitsin siksi, koska kuva on nyt syksyllä otettu ja tässä tulee tuo aurinko juuri Tikruun.

2
Kotonahan Tikru ei ikinä melkeempä hyppää sohvalle. Mummola kuitenkinon poikkeus, sillä siellä se aina hyppää sohvalle ja on siellä. Se makoilee sohvalla ja se näyttää hassulta, kun se hyppää sohvalle. Kuvan valitsin siksi, koska Tikru korvat on tolleen söpösti ja parempia kuvia ei ollut oikeastaan.

3
Tikru kyllätämän homman osaa! Ulkona aina tuntuu, että millonkohan tuo kani lentää päälle. :D Sisälläkin se ennen teki iloloikkia vaan aamulla, kun pääsi häkistä ulos. Nykyään se sekoaa ihan muuten vaan, kun se juoksee ympäri taloa. Kuvan valitsin siksi, että on melkempä ainut mistä saa selvää. Vaikkakin tämä ei ole kovinkaan erikoinen loikka, mutta edellisistä postauksista/videoista huomaatte varmasti, että joistakin kuvista ei meinaa saada yhtään selvää. :D

4
Tikrusta on nykyään yhtäkkiä tullu tosi lottavainen meijän perheen jäseniin. Siis sehän on vain plussaa! Joku puoli vuotta sitten se ei niinkään muihin luottanut, kun minuun. Tikru tosi paljon nykyään uskaltaa heittäytyä nukkumaan ja antaa silitääkkin siinä asennossa. Otin tämän kuvan jonka otin perjantaina ja en ole aijemmin saanut kuvaa tästä tilanteesta joten tässä se nyt. :D

  
Loppuun vielä hieman rikon sääntöjä ja pistän Hetastakin yhden kuvan, sillä Tikrustakin oli vain neljä kuvaa.

5
Hetahan rakastaa ulkona olemista. Vaikka talvella on pakkasta paljon niin Heta ei meinaa haluta sisälle. Kun sen hakee sisälle se käy ehkä syömässä niin se on valmis takaisin ulos. Valitsin tämän kuvan, koska tässä on kivat värit ja on hyvä kesäilma. 


Mikä oli lemppari kuvasi? Kommentoi mitä tykkäsit postauksesta!

lauantai 3. lokakuuta 2015

Tikrun päivä

Kuvasin sunnuntaina Tikrun päivä videon, joka olisi pitänyt kuvata aika kaunan aikaa sitten jo.